Yöelämä

Venäjällä yöelämä alkaa sananmukaisesti vasta yöllä eli puolen yön jälkeen.

Jotta asiakkaita saataisiin baareihin aiemmin, pääsee moniin yökerhoihin maksutta ennen klo 24. Tämän jälkeen lippujen hinnat saattavat olla naisille edullisemmat kuin miehille tai mahdollisesti lasillinen kuoharia maksaa naisille vähemmän kuin miehille (esimerkiksi naisille kaksi drinksua yhden hinnalla).

Paitsi yökerhoissa, myös baareissa on suomalaisittain tiukka ”face control”. Se ei tarkoita ainostaan sitä, että päihtyneitä ei päästetä sisään, vaan myös sitä, että asiakkaiksi hyväksytään vain tietyn näköiset tai sopivan ikäiset tyypit. Venäjällä on porukkaa niin paljon, että baareilla on todellakin varaa valita asiakkaansa!

Lisäksi monet baarit ovat niin pieniä, että ne yksinkertaisesti eivät voi ottaa kaikkia sisäänpyrkiviä asiakkaikseen, kun myöhemmin saattaa olla tulossa just ”ne tyypit”, jotka tekevät kyseisestä baarista mielenkiintoisen ja nostavat tunnelman kattoon.

Pietarissa on baareja valtava määrä. Osa niistä sijaitsee sisäpihoilla tai talojen ylimmissä kerroksissa, eikä niitä löydä oikeista osoitetiedoista huolimatta.

Kaverit tanssivat skannereiden valossa

Pietarin yöelämä on innostava ja elinvoimainen verrattuna vaikkapa Helsingin klubbailuun.